Kutsu Alustan ensimmäiseen yleiskokoukseen Turussa 19.-20.09.2015

Tervetuloa Alustan ensimmäiseen yleiskokoukseen. Alusta on kesäkuussa 2015 perustettu maanlaajuinen anarkistiliitto. Yleiskokous on liiton ylin päättävä elin. Alustan yleiskokous on avoin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tulemaan mukaan toimintaan. Alustan ryhmien alueiden (Tampere, Turku, pääkaupunkiseutu, Pohjois-Karjala) ulkopuolella asuvat voivat liittyä jäseniksi yleiskokouksessa, ja saada näin päätäntäoikeuden. Alustan ryhmien toiminta-alueilla kiinnostuneet henkilöt voivat myös tulla, mutta päätäntäoikeuden saadakseen on liityttävä alueensa paikallisryhmään ennen yleiskokousta.

Aloitamme lauantaina klo 11 brunssilla, kokous alkaa klo 12. Kokouspaikkana toimii Turku-sali osoitteessa rehtorinpellonkatu 4 A, 2 kerros (Ylioppilastalo A).

Matkakulujen tasaamiseksi tapaamisen osallistumismaksu on 5 e/henkilö. Kerätty summa jaetaan osanottajien kesken suhteessa matkakuluihin. Järjestäjät voivat tehdä arvion siitä kuinka suuri osa matkakuluista
saadaan korvattua, mutta tämä on vain arvio. Korvauksen kattosumma on 200 e/henki.
Matkakorvauksen saaminen edellyttää järjestäjien (ts. Aura-ryhmän) tuntemien toverien suosituksia.

Molempina kokouspäivinä on tarjolla ruokaa erillistä omakustannehintaa vastaan.

Jos tarvitset tapaamisen aikana majoitusta Turussa, mainitse siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Ensimmäiset muutama kymmenen ulkopaikkakuntalaista osanottajaa saavat yöpaikan lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi kotimajoituksessa. Edellytämme myös yöpaikan saamiseen järjestäjien (ts. Aura-ryhmän) tuntemien tovereiden
suosituksia.

Jos sinulla on kysyttävää tai tarvitset lisätietoja, kirjoita osoitteeseen auraryhma @ riseup.net ja vastaamme mahdollisimman pian. Mikäli haluat osallistua ja tarvitset erityisruokavaliota, matkakorvauksen, lastenhoitoa tai yöpaikan, lähetä tämä ilmoittautumiskaavake samaan osoitteeseen. Mikäli et tarvitse mitään näistä neljästä ei sinun pidä ilmoittautua.

Ilmoittautumiset osoitteeseen: auraryhma @ riseup.net

Alustava aikataulu:

lauantai
11:00-12:00 brunssi
12:00-13:00 Esittelyt ja uusien jäsenten liittyminen. Raportit ryhmien toiminnasta.
13:00 -15:00 Joukkovoima-mielenosoituksen evaluaatio ja tulevan kampanjan suunnittelua
15:00-15:30 ruokailu
15:00-16:00 (jatkoa) Joukkovoiman evaluaatio ja tulevan kampanjan suunnittelua
16:00-18:00 sääntöjen ja periaateohjelman muutosehdotusten käsittely
18:00 – 19:00 keskustelua Vihreästä Puolueesta ja sen suhteesta Alustaan

sunnuntai
11:00-11:30 lounas
11:30-14:30 Alustan julkaisut, budjetti, nettisivut ja somen käyttö
14:30-17:00 Sähköpostilistan säännöt, vastuutehtävien jako, jäsenkaavake, koordinaatioryhmän päätöksentekomenetelmä, passiivisten jäsenten erottaminen

Tervetuloa!

Ilmoittautumiskaavake:
Nimi/kutsumanimi:
Paikkakunta:
Sähköpostiosoite:
Erityisruokavalio ja muita toiveita (ruoka on vegaanista):
Miksi aikaa olet tulossa tapaamiseen?:
Arvio matkakuluista:
Tarvitsetko majoitusta:
Tuleeko mukanasi lapsia? Onko tarvetta lastenhoidolle?:
Suosituksia (mikäli tarvitset matkakorvauksen tai kotimajoitusta la-su väliseksi yöksi):

Kuvalliset ohjeet miten löytää Turku-saliin:
http://www.turuxi.org/Turku-sali

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/829059760540756/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *